Mitä mieltä olet armeijasta? Mitä mieltä olet siitä, että Suomi käyttää vuosittain noin 2,71 miljardia euroa budjetistaan puolustusvoimien hyväksi? Entä mitä mieltä olisit siitä, jos sinä itse joutuisit menemään rintamalle Suomen puolesta? Olisitko silloin valmis tappamaan toisen ihmisen ylemmän tahon määräyksestä? Ja ylipäätänsä, mitä mieltä olet sotimisesta? Haluatko tosissaan, että meidän verorahojamme käytetään tällaisten aatteiden tukemiseen?
Yllä olevia kysymyksiä kannattaisi perehtyä miettimään vakavissaan pitkäksi toviksi ennen kuin sanoo automaattisesti ”kyllä” armeijalle. Jotenkin minulla on vain sellainen kutina, ettei näitä kysymyksiä kukaan viitsi edes lukea tosissaan. Se on äärimäisen harmillinen asia, sillä monet nuoret eivät tunnu tajuavan sitä, että minkälaista väkivaltakoneistoa ja ihmisarvoa loukkaavaa instituutiota me pidämme yllä, kun emme halua paneutua asioihin sen tarkemmin.
Elän siinä oletuksessa, että nykyajan nuoret eivät enää näe sotimista banaalina ratkaisuna valtioiden välisten ongelmien ratkaisemiseen. Oletan muutenkin, että nykyajan globaalistuminen on luonut tullessaan ainakin länsimaisten maiden välille sellaiset siteet, että sotiminen ei olisi missään muodossa edes kannattavaa, saati sitten edes mahdollista. Euroopan maiden väliset lukuisat sopimukset, maiden välinen laaja yhteistyö, avautuneet markkinat ja Euroopan Unioni ovat sellaisia asioita, jotka käytännössä tekevät mahdottomaksi aseellisen sotimisen keskenään. Suomi on myös osana tätä systeemiä.
Kaiken tämän saavutetun rauhan keskellä on kuitenkin maita, jotka haluavat vielä väkisinkin pitää yllä kansallista, käytännössä katsoen koko maata koskevaa barbaarista armeijaa. Jopa rauhaa rakastavana kansana pidetty Suomi on yksi näistä hämmentävistä valtioista, jotka pakottavat omat kansalaisensa harjoittelemaan sotimista siviilipalveluksen ja jopa avovankilan uhalla. Valtio pakottaa jokaisen 18 vuotta täyttäneen terveen nuoren miehen minimissään puoleksi vuodeksi jonnekin päin Suomea harjoittelemaan kuinka aseella ammutaan ja kuinka kuvitellulta viholliselta vedetään henki pois. On jokseenkin uskomatonta, että tällaisia ilmentymiä voi olla tällaisessa ihmisoikeuksia ja maailman rauhaa ylistävässä kulttuurissa.
Onko tällaisessa toiminnassa sitten mitään järkeä? Ilmeisesti näyttää olevan, kun kukaan ei edes halua puuttua asiaan. Nämä pakotetut nuoret miehetkin menevät pääsääntöisesti armeijaan ilman minkäänlaista todellista motivaatiota. ”Ei siellä mitään tarvitse tehdä, päivärahaa tulee ja munkit maistuu”, ”helpointa se on vaan mennä sinne”, ”siellä saa hyvän kunnon” ja ”mun vanhemmat suuttuisivat jos en menisi armeijaan” – nämä ovat yleisimpiä selityksiä sille miksi armeijaan ylipäätänsä mennään. Enää vain pitäisi kysyä, että onko nämä edes oikeita selityksiä vai pelkästään laiskuutta ja paskanjauhantaa? On surullista, että nuoret miehet lähtevät armeijaan muutaman munkin ja ”hienojen” kokemusten perässä, sivuuttaen asepalveluksen todellisen ideologian. Armeija on asepalvelus ja se antaa valmiudet sotimiseen. Sitä tosiasiaa ei muutamat munkit eivätkä kuntopiirit muuta. Liittyessään armeijaan ihminen hyväksyy tällaisen järjestelmän, joka näkee aseellisen valmistautumisen ja ihmisten välisen sodan hyväksyttävinä asioina. Näillä eväilläkö sitä maailman rauhaa rakennetaan? Rakennetaanko sitä parempaa tulevaisuutta uhraamalle äärimmäisen tärkeitä voimavaroja konekivääreihin, pilotteihin, panssarivaunuihin ja sotilashaalareihin?
Suomen pakollista asepalvelusta perustellaan kuitenkin monin hatarin argumentein. Armeijassa kuulemma tehdään pojista miehiä, se takaa Suomelle turvan, se luo kuulemma Suomelle uskottavuutta ja on kuulemma jokaisen suomalaisen velvollisuus puolustaa isänmaatansa. Järkyttävin ”argumentti” millä Suomenkin nykyistä armeijaa perustellaan, on ”ei sotaan varustautuminen tarkoita sitä, että haluaisimme sotia me vaan varaudumme”. Juu, eipä tietenkään. Ja jälleen kerran historia toistaa itseään, tilaisuus tekee varkaan ja niin edelleen.
Toisaalta onko sillä sitten edes mitään väliä varustautuuko Suomi sotaan vai ei? Suomella kun ei olisi nykypäivänä mitään mahdollisuuksia muita valtioita vastaan. Ei ole ydinaseita, liian vähän ihmisiä eikä edes normaalipainoisia kansalaisia. Eihän niillä kuuhun mentäisi. Ja kyllähän sen jokainen historiaa vähänkin lukenut ihminen tietää, että ilman natseja ja järjetöntä tuuria koko Suomen valtiota ei olisi edes välttämättä olemassa.
Henkilökohtaisesti yksi vastenmielisimmistä asioista tässä asiassa on lisäksi se, että moni ihminen halveksii aseistakieltäytyjiä. ”Saatanan runkkari”, ”neiti”, ”sivari on kumipäille” ja ”löysä paska” ovat tulleet itsellenikin hyvin tutuiksi lauseiksi, kun päätin kieltäytyä aseista ja armeijasta. Jopa omat vanhempani päättivät haukkua minut maanrakoon. Ymmärrän kyllä jokaisen mielipiteen, mutta haukkumaan ei silti tarvitsisi ryhtyä. Minun mielestäni siinä on jo tarpeeksi kestämistä, että joutuu tekemään valtiolle vuodeksi ilmaiseksi töitä tai siinä, että joutuu lusimaan avovankilassa kuusi kuukautta ilman minkäänlaista syytä.
Naiivissa mielessä on muutenkin todella outoa ajatella, että minkä takia ihmiset varautuvat aina tuntemattomia ihmisiä vastaan automaattisesti väkivaltaisin keinoin. Eikö tästä eläimellisestä piirteestä pitäisi nimeomaan pyrkiä pikkuhiljaa eroon eikä vain jatkaa tätä hämmentävää väkivallan kierrettä?
Joka tapauksessa mielestäni olisi korkea aika puntaroida asevelvollisuus-kysymys uudestaan. Tarvitseeko Suomi todella 2,7 miljardin hintaista armeijaa? Onko oikein pakottaa kansalaisia asepalvelukseen? Tai jos armeija tuntuu kuitenkin niin tärkeältä asialta, niin voitaisiinko edes siirtyä minimalistisempaan palkka-armeijaan? Entä väkivallaton vastarinta, jonka tulokset ovat olleet usein uskomattoman huikeita? Voitaisiinko puolustusvoimiin meneviä tukia pienentää moninkertaisesti ja sijoittaa siitä saadut rahat esimerkiksi uusiutuviin energianmuotojen tukemiseen? Toivon hartaasti, että me kansalaiset ja varsinkin nyt kutsuntoihin kutsun saaneet nuoret miehet, punnitsisimme armeijakysymystä tosissaan. Ei sinne armeijaan ole pakko mennä jos ei halua tukea nykyistä ideologiaa. Kyllä niitä munkkeja saa muualtakin, kuntoa voi kohottaa lenkkipoluilla ja kuntosaleilla, kavereita voi hankkia uusien harrastusten avulla ja kyllä ne vanhemmatkin ymmärtävät aseistakieltäytymisen jossain vaiheessa.
Avataan silmät ja pohditaan asioita. Valtiota ei tarvitse kuunnella jokaisessa asiassa, sillä me olemme ihmisiä, emme koneita. Valta on meidän käsissämme jos vain haluamme niin. Jos haluamme tosissamme lakkauttaa tällaisen järjettömän larppauspelleilyn, niin kyllä me voimme sen tehdä. Se tarvitsee vain päätöksen.
Vuonna 2011 virallisen aseistakieltäytymisen yhteydessä tehty uusittu teksti:
http://possunpalsta.blogspot.com/2011/03/totaalikieltaytyjan-puheenvuoro.html
Yllä olevia kysymyksiä kannattaisi perehtyä miettimään vakavissaan pitkäksi toviksi ennen kuin sanoo automaattisesti ”kyllä” armeijalle. Jotenkin minulla on vain sellainen kutina, ettei näitä kysymyksiä kukaan viitsi edes lukea tosissaan. Se on äärimäisen harmillinen asia, sillä monet nuoret eivät tunnu tajuavan sitä, että minkälaista väkivaltakoneistoa ja ihmisarvoa loukkaavaa instituutiota me pidämme yllä, kun emme halua paneutua asioihin sen tarkemmin.
Elän siinä oletuksessa, että nykyajan nuoret eivät enää näe sotimista banaalina ratkaisuna valtioiden välisten ongelmien ratkaisemiseen. Oletan muutenkin, että nykyajan globaalistuminen on luonut tullessaan ainakin länsimaisten maiden välille sellaiset siteet, että sotiminen ei olisi missään muodossa edes kannattavaa, saati sitten edes mahdollista. Euroopan maiden väliset lukuisat sopimukset, maiden välinen laaja yhteistyö, avautuneet markkinat ja Euroopan Unioni ovat sellaisia asioita, jotka käytännössä tekevät mahdottomaksi aseellisen sotimisen keskenään. Suomi on myös osana tätä systeemiä.
Kaiken tämän saavutetun rauhan keskellä on kuitenkin maita, jotka haluavat vielä väkisinkin pitää yllä kansallista, käytännössä katsoen koko maata koskevaa barbaarista armeijaa. Jopa rauhaa rakastavana kansana pidetty Suomi on yksi näistä hämmentävistä valtioista, jotka pakottavat omat kansalaisensa harjoittelemaan sotimista siviilipalveluksen ja jopa avovankilan uhalla. Valtio pakottaa jokaisen 18 vuotta täyttäneen terveen nuoren miehen minimissään puoleksi vuodeksi jonnekin päin Suomea harjoittelemaan kuinka aseella ammutaan ja kuinka kuvitellulta viholliselta vedetään henki pois. On jokseenkin uskomatonta, että tällaisia ilmentymiä voi olla tällaisessa ihmisoikeuksia ja maailman rauhaa ylistävässä kulttuurissa.
Onko tällaisessa toiminnassa sitten mitään järkeä? Ilmeisesti näyttää olevan, kun kukaan ei edes halua puuttua asiaan. Nämä pakotetut nuoret miehetkin menevät pääsääntöisesti armeijaan ilman minkäänlaista todellista motivaatiota. ”Ei siellä mitään tarvitse tehdä, päivärahaa tulee ja munkit maistuu”, ”helpointa se on vaan mennä sinne”, ”siellä saa hyvän kunnon” ja ”mun vanhemmat suuttuisivat jos en menisi armeijaan” – nämä ovat yleisimpiä selityksiä sille miksi armeijaan ylipäätänsä mennään. Enää vain pitäisi kysyä, että onko nämä edes oikeita selityksiä vai pelkästään laiskuutta ja paskanjauhantaa? On surullista, että nuoret miehet lähtevät armeijaan muutaman munkin ja ”hienojen” kokemusten perässä, sivuuttaen asepalveluksen todellisen ideologian. Armeija on asepalvelus ja se antaa valmiudet sotimiseen. Sitä tosiasiaa ei muutamat munkit eivätkä kuntopiirit muuta. Liittyessään armeijaan ihminen hyväksyy tällaisen järjestelmän, joka näkee aseellisen valmistautumisen ja ihmisten välisen sodan hyväksyttävinä asioina. Näillä eväilläkö sitä maailman rauhaa rakennetaan? Rakennetaanko sitä parempaa tulevaisuutta uhraamalle äärimmäisen tärkeitä voimavaroja konekivääreihin, pilotteihin, panssarivaunuihin ja sotilashaalareihin?
Suomen pakollista asepalvelusta perustellaan kuitenkin monin hatarin argumentein. Armeijassa kuulemma tehdään pojista miehiä, se takaa Suomelle turvan, se luo kuulemma Suomelle uskottavuutta ja on kuulemma jokaisen suomalaisen velvollisuus puolustaa isänmaatansa. Järkyttävin ”argumentti” millä Suomenkin nykyistä armeijaa perustellaan, on ”ei sotaan varustautuminen tarkoita sitä, että haluaisimme sotia me vaan varaudumme”. Juu, eipä tietenkään. Ja jälleen kerran historia toistaa itseään, tilaisuus tekee varkaan ja niin edelleen.
Toisaalta onko sillä sitten edes mitään väliä varustautuuko Suomi sotaan vai ei? Suomella kun ei olisi nykypäivänä mitään mahdollisuuksia muita valtioita vastaan. Ei ole ydinaseita, liian vähän ihmisiä eikä edes normaalipainoisia kansalaisia. Eihän niillä kuuhun mentäisi. Ja kyllähän sen jokainen historiaa vähänkin lukenut ihminen tietää, että ilman natseja ja järjetöntä tuuria koko Suomen valtiota ei olisi edes välttämättä olemassa.
Henkilökohtaisesti yksi vastenmielisimmistä asioista tässä asiassa on lisäksi se, että moni ihminen halveksii aseistakieltäytyjiä. ”Saatanan runkkari”, ”neiti”, ”sivari on kumipäille” ja ”löysä paska” ovat tulleet itsellenikin hyvin tutuiksi lauseiksi, kun päätin kieltäytyä aseista ja armeijasta. Jopa omat vanhempani päättivät haukkua minut maanrakoon. Ymmärrän kyllä jokaisen mielipiteen, mutta haukkumaan ei silti tarvitsisi ryhtyä. Minun mielestäni siinä on jo tarpeeksi kestämistä, että joutuu tekemään valtiolle vuodeksi ilmaiseksi töitä tai siinä, että joutuu lusimaan avovankilassa kuusi kuukautta ilman minkäänlaista syytä.
Naiivissa mielessä on muutenkin todella outoa ajatella, että minkä takia ihmiset varautuvat aina tuntemattomia ihmisiä vastaan automaattisesti väkivaltaisin keinoin. Eikö tästä eläimellisestä piirteestä pitäisi nimeomaan pyrkiä pikkuhiljaa eroon eikä vain jatkaa tätä hämmentävää väkivallan kierrettä?
Joka tapauksessa mielestäni olisi korkea aika puntaroida asevelvollisuus-kysymys uudestaan. Tarvitseeko Suomi todella 2,7 miljardin hintaista armeijaa? Onko oikein pakottaa kansalaisia asepalvelukseen? Tai jos armeija tuntuu kuitenkin niin tärkeältä asialta, niin voitaisiinko edes siirtyä minimalistisempaan palkka-armeijaan? Entä väkivallaton vastarinta, jonka tulokset ovat olleet usein uskomattoman huikeita? Voitaisiinko puolustusvoimiin meneviä tukia pienentää moninkertaisesti ja sijoittaa siitä saadut rahat esimerkiksi uusiutuviin energianmuotojen tukemiseen? Toivon hartaasti, että me kansalaiset ja varsinkin nyt kutsuntoihin kutsun saaneet nuoret miehet, punnitsisimme armeijakysymystä tosissaan. Ei sinne armeijaan ole pakko mennä jos ei halua tukea nykyistä ideologiaa. Kyllä niitä munkkeja saa muualtakin, kuntoa voi kohottaa lenkkipoluilla ja kuntosaleilla, kavereita voi hankkia uusien harrastusten avulla ja kyllä ne vanhemmatkin ymmärtävät aseistakieltäytymisen jossain vaiheessa.
Avataan silmät ja pohditaan asioita. Valtiota ei tarvitse kuunnella jokaisessa asiassa, sillä me olemme ihmisiä, emme koneita. Valta on meidän käsissämme jos vain haluamme niin. Jos haluamme tosissamme lakkauttaa tällaisen järjettömän larppauspelleilyn, niin kyllä me voimme sen tehdä. Se tarvitsee vain päätöksen.
Vuonna 2011 virallisen aseistakieltäytymisen yhteydessä tehty uusittu teksti:
http://possunpalsta.blogspot.com/2011/03/totaalikieltaytyjan-puheenvuoro.html
Kommentit