Possun Palsta

Kun lähdetään puhumaan ihmisen itsetuhoisuudesta ja sen äärimmäisestä muodosta eli itsemurhasta, niin liikutaan äärimmäisen aralla pinnalla. Oikeastaan niin aralla, että ensimmäistä kertaa tämän blogin historiassa minun piti pitkään miettiä, kykenenkö edes koko asiasta kirjoittamaan. Kehtaanko? Osaanko? Uskallanko? Miten minun tulisi asiaa edes lähestyä? Tuntuu, että itsemurha on asia, josta harva haluaisi keskustella. Ja onhan se ymmärrettävää, sillä aihe on hyvin rankka. Todellisuus on kuitenkin sitä, että itsetuhoisuus ja sen ajattelu ovat keskuudessamme läsnä. Varsinkin nuorten keskuudessa itsetuhoisuusajattelu on tyrmäävää luokkaa; tutkimusten mukaan toistuvia ja vakavia itsemurha-ajatuksia on noin 10–15 prosentilla koko Suomen 15–24 vuotiaista nuorista. Näin toteaa Tuula Uusitalo vuonna 2007 tehdyssä lapsivaltuutetun toimiston selvityksessä (Uusitalo 2007: 5). Prosenttilukema on julma ja todella hätkähdyttävä – olkoonkin, että selvitys on peräisin kymmenen vuoden takaa. P...

Usein paras tapa suhtautua yhteiskunnallisiin ilmiöihin ja erilaisiin ihmisryhmiin on se, että pyrkii aidosti samaistumaan tilanteeseen. Tähän ajatukseen tulin, kun sosionomin opintojani suorittaessa pääsin kuulemaan Sami Juntusen asiantuntijavierailuluennon Metropolian Sofianlehdon kampuksella toukokuussa 2017. Sami Juntunen on ihminen, joka kuulee ääniä. Enkä nyt tarkoita keväistä linnunlaulua vaan ääniä, joita vain Sami kuulee. Sami Juntunen kärsii skitsofreniasta. Sami on tuttu henkilö mediasta jo entuudestaan, sillä hänestä on tehty dokumentti ”Äänimies”, joka on aikoinaan esitetty televisiota myöten (Yle 2015). Sami on vieraillut myös Nihilistin seikkailut radio-ohjelmassa, jossa hän puhuu elämästään nykyhetkessä (Lähiradio 2016). Sami on ollut omalla tarinallaan ja panoksellaan levittämässä tietoisuutta äänien kuulemiseen liittyvistä aihepiireistä ja ollut luomassa keskustelua. Antamalla rohkeasti omat kasvonsa aiheelle, on Sami ollut tekemässä mittaamattoman arvokasta työtä ...

Jälleen se tapahtui. Tällä kertaa Porvoossa 6.7.2010 sattui ampumavälikohtaus, jossa henkensä menetti kolme ihmistä. Entinen henkirikollinen, juuri vankilasta vapautunut miespuolinen henkilö, riitaantui McDonald’sin autokaistalla olleiden muiden asiakkaiden kanssa ja päätti teurastaa nämä. Tapaukseen liittyi pinnallinen riita, päihteitä ja luvaton ase. Uskomatonta. Miten tällaista voi sattua jatkuvalla syötöllä täällä Suomessa? Eivätkö vastikään sattuneet koulusurmat, perhetragediat ja kauppakeskus-teurastukset ole opettaneet mitään? Eikö hallitus saa tehtyä minkäänlaisia muutoksia, joilla näitä voitaisiin edes jotenkin ennaltaehkäistä? Mihin tämä maa on oikein luisumassa? Paljon kysymyksiä ja paljon asioita, jotka herättävät äärimmäistä pelkoa. Tällä kertaa suurin kysymys herää kuitenkin siitä, että miksi mielenterveydeltään sairaiden ihmisten annetaan kulkea vapaina kaduilla? Varsinkin kun otetaan huomioon, että Porvoon ampujalla on taustalla oman vaimonsa tappaminen ja muita luku...