Kysymys on bändistä nimeltä Satellite Stories. Vuonna 2008 perustettu oululainen indiebändi, joka on niitannut menestystä niin kotimaassa kuin maailmalla. Bändi, joka on tunnettu hiteistään kuten Kids Aren't Safe in the Metro, Sirens, Campfire, Australia, The Trap, Vagabonds ja Radiant. Tämän vuoden keväällä tämä nelihenkinen poppoo ilmoitti, että bändin tarina olisi tulossa tiensä päähän. Luvassa olisi vielä yksi albumi (Cut Out the Lights) ja siihen päälle jäähyväiskiertue. Nyt lauantaina koettu musiikillinen ilotulitus oli viimeinen Helsingissä vedetty Satellite Storiesin keikka.
Lähtökohtaisesti Satellite Storiesin lopettamispäätös tuntuu hullulta. On suorastaan masokistista ajatella, että bändi, jolla riittää kysyntää ympäri kotimaata ja Eurooppaa – osittain myös Aasiaa – lyö tässä vaiheessa pillit pussiin. Varsinkin kun kyseessä on freshiä musiikkia tuottava nuorista kundeista koostuva bändi. Ymmärtäisin, jos kyseessä olisi jo hiukan vanhalta pierulta löyhkäävä, kilometrien ja päihteiden raiskaama bändi, jossa sisäistä konsensusta ei enää tahdo löytyä. Mutta kun Satellite Storiesin kaltaisen bändin olettaisi veivaavan vielä vuosia. Siksi lopettamispäätös ei oikein mene tajuntaan.
Todellisuudessa lopettamispäätös tuntuu hullulta vain siksi, että minulle ja monelle muulle tulee kova ikävä Satellite Storiesia. Eikä pelkästään siksi, että bändi on sattunut nivoutumaan nuoruuden aikana tärkeisiin elämänvaiheisiin ja osumaan oikeisiin askelmerkkeihin, vaan siksi että Satellite Stories on aivan helvetin kova nippu. Niin kova, ettei montaakaan vastaavaa ole tullut vastaan.
Satellite Storiesilla on kyky saada ihmiset tanssimaan. Jopa suomalaiset. Jokaisella Satellite Storiesin keikalla, missä vuosien varrella on tullut käytyä (mututuntumalla sanottuna seitsemällä) on yleisö elänyt täysillä mukana. Ei ole tarvinnut pelätä, että astuu jonkun varpaille. Yleisö on syönyt aina kädestä ja ollut samalla aaltopituudella millä bändi nakuttaa. Tunnelma on ollut vapautunut ja estoton. Se on ollut poikkeuksellisen aito. Jokaisen keikan jälkeen on saanut aina ihmetellä uudestaan, miten hyvin bändi vetääkään livenä.
Myös bändin studiossa tuotettu musiikillinen anti on ollut upean ammattitaitoista. Satellite Stories on ollut omalla panoksellaan raivaamassa tietä suomalaiselle indiemusiikille. "Suomen oma Two Door Cinema Club" ei ole ollenkaan liioitellusti sanottu. Musiikista välittyvä positiivinen energia, raikkaus ja lukemattomat popkoukut ovat olleet täysosumia toinen toisensa perään. Yhtään heikkoa levyä tai edes kappaletta Satellite Stories ei ole kymmenen vuotisen uransa aikana julkaissut. Kaikki viisi albumikokonaisuutta ovat olleet rautaa. Taso on ollut tasaisen varma ja laadukas. Jopa niin laadukas, että välillä tuntuu bändin jääneen liian vähälle huomiolle.
Kaiken taustalla on kuitenkin bändin aitous. Esa Mankinen, Marko Heikkinen, Jyri Pesonen ja Olli-Pekka Ervasti ovat ylimääräistä esittämättä tehneet itsestään helposti lähestyttäviä ja samaistuttavia persoonia. Ylimääräisestä kukkoilusta ja sekoilusta ei ole yleisön tarvinnut kärsiä. Bändistä on aina huokunut sellainen lämpö, josta toivoisi monen nyt aloittelevan bändin ottavan mallia.
Reilu vuosi sitten Flow Festival -bloggauksessa kirjoitin, että Satellite Storiesin entistä isompi kansainvälinen läpimurto vaatisi "hiukan vielä suurempia palleja". Näin jälkikäteen sanottuna voi kuitenkin sanoa, että ainakin omat munat ovat rusinat verrattuna näiden kundien vastaaviin. Sitä paitsi, en tiedä olisiko Satellite Storiesilla ollut minkäänlaista tarvetta kasvaa yhtään nykyistä suuremmaksi. Menestys oli jo nyt sen verran suurta, ettei kasvaminen olisi välttämättä tehnyt kenellekään hyvää.
Ehkä on tosiaankin näin, että huipulla on hyvä lopettaa. Ja onhan se niinkin, että koko elämänsä nuoresta asti musiikille pyhittänyt porukka on "ansainnut" myös maistaa tavallisen kuolevaisen arkea. Kuten Esa YleX:n haastattelussa totesi, he haluavat kokea myös muuta elämää kuin pelkän indiemusiikin tekemisen ja soittamisen. Ja totta puhuen se on täysin tervettä ajattelua.
Oli miten oli, parasta tässä hetkessä on kuitenkin se, että Satellite Storiesin tarina jatkuu. Bändin jäähyväiskiertue on vasta puolessavälissä. Euroopan lisäksi bändi on mahdollista nähdä ainakin Lahdessa, Tampereella, Vaasassa ja Oulussa. Jos et ole vielä bändiä livenä nähnyt, niin ota juna vaikka Ouluun ja mene katsomaan. Vastaavaa ei tulla vähään aikaan näillä leveyspiireillä kokemaan.
Omalta kohdaltani tämä oli kuitenkin tässä. Isot ja nöyrimmät kiitokset kaikista näistä vuosista. Olette olleet upea bändi ja antaneet voimaa niin ylä- kuin alamäissä. Se on semmoinen asia, mitä ei oikein sanoilla voi selittää. Se on ollut äärimmäisen tärkeää. Tulee hirveä ikävä.
Kiitos! 🙏
Kommentit