Siirry pääsisältöön

French Films palasi ryminällä

French Films soitti eilen Helsingin On The Rocksissa ensimmäisen oman klubikeikkansa paluunsa jälkeen. Keväällä uudelleen aktivoitunut yhtye on ehtinyt esiintyä jo Kesärauhassa ja Jytäkesässä, mutta nyt vuorossa oli ensimmäinen ilta, jossa bändi sai rakentaa koko keikkansa itse.

Lähes kymmenen vuoden tauon jälkeen lavoille palannut French Films on koonnut jälleen yhteen suuren osan alkuperäisestä kokoonpanostaan. Kyse ei kuitenkaan tuntunut pelkältä paluukierrokselta tai vanhojen kappaleiden uudelleenlämmittelyltä. Uutta musiikkia on jo julkaistu ja lisää on tulossa.

French Filmsin musiikkia on vuosien varrella verrattu melko monenlaisiin yhtyeisiin. The Jesus and Mary Chain on ehkä ilmeisin vertailukohta, mutta yhtä lailla mukana ovat olleet The Drumsin ja Wavvesin kaltaiset 2010-luvun indieyhtyeet. Myös The Cure ja Beach Boys ovat kuuluneet vertailuihin, mikä kertoo aika hyvin siitä, mistä French Filmsin musiikissa on ollut kyse: tarttuvista popmelodioista, surf-vaikutteista ja samaan aikaan mukavasta kitaravallista. Aikoinaan yhtyettä kuvattiinkin juuri Beach Boys -henkisen melodisuuden ja The Jesus and Mary Chainin äänivallien yhdistelmäksi.

Livenä näistä vaikutteista korostui erityisesti jälkimmäinen puoli. Kitarat eivät jääneet vain melodioiden taustalle, vaan täyttivät On The Rocksin tehokkaasti. Silti kappaleiden poprakenteet pysyivät koko ajan mukana. Siinä French Filmsin musiikin viehätys oikeastaan onkin: melodiat ovat selkeitä, mutta niiden ympärille on rakennettu tarpeeksi ääntä, jotta lopputulos ei muutu liian siistiksi indiepopiksi. Soitto eteni koko ajan eteenpäin ilman turhaa kikkailua ja jätti kappaleille tilaa toimia sellaisina kuin ne on kirjoitettu.

Myös settilista toimi. Keikka eteni tasaisesti ilman suvantovaiheita, eikä kokonaisuus tuntunut kokoelmalta vanhoja kappaleita. Uudempi materiaali sopi vanhojen joukkoon luontevasti.

French Films nousi 2010-luvun alussa nopeasti kansainvälisten musiikkiblogien puheenaiheeksi. Golden Sea -kappale päätyi Pitchforkin nostoksi jo vuonna 2010. Bändi kiersi Eurooppaa ja Aasiaa, esiintyi Roskildessa ja päätyi vuonna 2013 Musea lämmittämään Helsingin Olympiastadionille. Samana vuonna yhtye sai European Border Breakers Awardin kansainvälisestä menestyksestään.

Sitten tuli stoppi.

Nyt French Films on jälleen täällä, mutta eilisen perusteella paluuta ei tarvitse rakentaa pelkästään vanhojen meriittien varaan. Yhtye kuulosti kokeneemmalta ja paremmalta kuin ennen taukoa. Se ei myöskään yrittänyt kuulostaa vuodelta 2011.

Tuleva levy nostaa odotuksia. Uudet kappaleet istuivat keikalla vanhemman materiaalin joukkoon niin vaivattomasti, että on kiinnostavaa nähdä, millaiseksi kokonaisuus lopulta muodostuu.

French Filmsin ensimmäisestä kierroksesta on kulunut jo pitkä aika ja musiikkikenttä on muuttunut sen jälkeen melkoisesti. Blogit eivät enää samalla tavalla nosta uusia yhtyeitä kansainväliseen tietoisuuteen, eikä uusi yleisö välttämättä tunne bändin historiaa. Hyvät kappaleet eivät kuitenkaan tarvitse historiaa toimiakseen.

Siksi olisi hienoa, jos French Filmsin paluu ei jäisi vain vanhan yleisön iloksi. Suomalaisessa musiikkikentässä on edelleen tilaa kitaravetoiselle, melodiselle musiikille, jossa kappaleet pääsevät kunnolla oikeuksiinsa livenä lavalla.

Toivottavasti French Films löytää nyt tiensä myös uusien kuulijoiden luo – ei pelkästään menneisyytensä takia, vaan siksi, että se on edelleen relevantti bändi, joka paahtaa talla pohjassa eteenpäin.






Kommentit