Siirry pääsisältöön

Huvilateltan täysosuma: Nothing But Thieves

Hyvin harvoin pääsee kokemaan keikkoja, joissa voi sanoa kaiken olleen aidosti kohdallaan. Keikkoja, joita muistelee vielä kiikkustuolissa lämmöllä. Tiistaina 29.8 Helsingin Juhlaviikkojen loppuunmyydyssä Huvilateltassa brittiläinen rock-yhtye Nothing But Thieves tarjoili setin, jollaista en ole pitkään aikaan kokenut.

Kesäkuussa neljännen levynsä Dead Club Cityn julkaissut Nothing But Thieves on mielettömässä nosteessa. Bändi vetää kymmentuhatpäisiä yleisöjä kotimaassaan ja kiertää ympäri maapalloa täysille katsomoille. Vloggaajat ylistävät Nothing But Thievesiä seuraavaksi Museksi ja yhtyeen fanit vertaavat  vokalisti Conor Masonia Jeff Buckleyn kaltaisiin suuruuksiin. Bändin kappaleiden soittokerrat suoratoistopalveluissa pyörivät kuukausitasolla miljoonissa. Enää täytyy kysyä, että miten näin iso bändi on ylipäätään saatu esiintymään Huvilateltan alle 1000 ihmistä vetävään intiimiin telttaan?

Oli syy Huvilateltan keikalle sitten Nothing But Thievesin halusta soittaa myös pienempiä keikkoja tai vain mahtavasta keikkajärjestäjästä, jolla on ollut täydellinen pelisilmä, niin ilta oli täysosuma. Tunnelma teltassa oli harvinaislaatuisen aito, vilipitön ja vapautunut.

Nothing But Thieves soitti Huvilateltan illassa 16 kappaletta. Näistä viisi olivat uusimmalta albumilta, kun taas loput yhtyeen aikaisemman tuotannon tärkeimpiä kappaleita. Settilista oli hienosti suunniteltu ja se toimi mahtavasti. Suurin osa kappaleista olivat bändin menevämpää puolta, mutta sekaan oli laitettu myös rauhallisempiä hetkiä tasapainoittamaan illan kulkua. Yhtyeen habitus lavalla oli juuri sitä mitä sen on sanottu olevan: helposti lähestyttävä, aito ja jalat maassa oleva tiivis porukka. Kruununa rock-bändin keulakuvaksi ainutlaatuisen herkkä ja sielukas Conorin lavakarisma.

Kuten yleensä, rock-keikat paranevat mitä pidemmälle settilistassa mennään. Näin kävi tälläkin kertaa. Varsinkin keikan viimeiset neljä kappaletta Tomorrow Is Closed, Overcome, Impossible sekä Amsterdam olivat sellaista tykitystä, etten ole vastaavaa aiemmin todistanut. Conor naulasi jokaisen nuotin ja bändi jyysti täydellisessä flow-tilassa. Yleisö hoilasi kappaleiden sanat ulkomuistista ja koko teltta eli iltaa kuin yksi iso olio yhdessä. Kaikki oli täydellistä.

Ainoa mitä illassa jäi kaipaamaan oli se kolmas encore. Koska bändi oli selvästi tulessa ja yleisö voideltu jokaista kehonosaa myöten, olisi ollut paikka paukuttaa vielä yksi vartti lisää. Tai vetää homma ns. Bruceksi ja latoa menemään vaikka vielä toinen tunti päälle. Bändi on kuitenkin ollut niin kovilla kuluneen kesän rundin jäljiltä, että on täysin ymmärrettävää ettei nyt alettu vetämään kaneja hatusta.

Kauaa yhtyeen fanien ei kuitenkaan tarvise odottaa bändin uutta vierailua Suomeen. Provinssi ilmoitti keikan jälkeisenä aamuna kiinnittäneensä Nothing But Thievesin kesäksi 2024. Omissa toiveissani on tämän lisäksi yhtyeelle oma keikka esimerkiksi Helsingin Jäähallin Blackboxiin. Pomminvarmaa kun on se, että yhtyeen fanikunta tulee tästä vain kasvamaan ja homma paisumaan entistä mehukkaampiin mittasuhteisiin. 

Tämä bändi on pakko päästä kokemaan uudestaan.


Conor Mason 
Lähde: Helsingin Juhlaviikot




Kommentit