Siirry pääsisältöön

Islantilaista häröilyä Nosturissa: Hatari


Harvoin kokee näkyä, joka viime perjantaina aukesi Hietalahden Nosturin edessä. Ainakaan lähtökohtaisesti ei välttämättä odottaisi, että islantilainen BDSM-teknopunkrockyhtye myisi Helsingissä keikkansa niin täyteen, että kaikki eivät mahdu kunnolla edes sisälle. Perjantaina kuitenkin näin kävi. Viime kevään viisuista tutuksi tullut Hatari osoitti Suomen vierailullaan sen, ettei sen luoma hype ole tuulesta temmattua.

Vuonna 2015 Reykjavikissa perustetun kolmihenkisen bändin buukkaaminen Nosturiin oli keikanjärjestäjä Fullsteam Agencylta hieno ja onnistunut veto. Loppuunmyydyssä Nosturin illassa nähtiin antaumuksellinen show, joka eritti ympärilleen tervettä röyhkeyttä sekä ajan henkeen sopivaa anarkistissävytteistä rivoutta. Lyhyesti sanottuna voi todeta, että Hatari antoi itsestään kaiken. Samalla se on tärkein asia, mitä keikkakävijä haluaa illaltaan kokea. 

Tarkemmin kuvailtuna Hatarin keikka oli juuri sitä, mitä siltä saattoi ennakkoon odottaa. Visuaalisen ilmeen suoraan BDSM:n puolelta hakenut bändi soitti kaikki sen seitsemän julkaistua kappalettaan sekä päälle liudan julkaisematonta materiaalia. Musiikillisesti soundi on teknopohjaista, johon on lyöty päälle vähän kaikkea – olematta kuitenkaan hallitsematonta sekasoppaa. Livenä kappaleet toimivat jopa paremmin kuin levylautasella. Ylivoimaisesti parhaiten jytäsivät kappaleet Spillingardans ja Hatrið mun sigra. Lavatyöskentely kolmikolla on hallittua ja ammattitaitoista. Varsinkin vokalisti Klemens Nikulásson Hannigan on estradilla kuin Islannin oma nyrjähtänyt Antti Tuisku. Tosin aivan kaikki ei mennyt nappiin, sillä miksauksessa ja vokaaleissa on vielä petrattavaa. On kuitenkin hyvä huomioida, että Hatari on kokoonpanona nuori ja uraa vasta aloitteleva, joten siihen nähden meininki on jo hienolle tasolle ruuvattu. 

Vaikuttavinta Nosturin perjantai-illassa oli se, että Hatari oli selkeästi nähnyt vaivaa konserttiaan varten. Diktaattorimaisella habituksella lavalla häröilevä Matthías Tryggvi oli opetellut pitkän pätkän suomea, jossa hän yllytti ihmiset tanssimaan kapitalismin aiheuttamaa korruptiota vastaan. Myös setin loppupuolella kuultu yllättävä ”hätäuutisintro”, jossa Maikkarin uutistunnarin jälkeen suomalainen uutisankkuri kertoi mööpeleistä maailmanlopun tulevan huomenna ja maapallon olevan täten asuinkelvoton – kehottaen samalla ihmisiä siirtymään Tunturi-Lappiin – oli yksinkertaisesti nerokasta. Juuri tällaiset yksityiskohdat tekevät keikoista ainutlaatuisia ja sellaisia, että yleisö ottaa bändin aidosti omakseen. 

Ylipäätään on virkistävää nähdä Hatarin kaltainen bändi, joka pystyy olemaan samalla sekä populistinen, satiirinen että tabuja rikki repivä. Myös aitous ja häpeilemättömyys ovat paikoitellen asioita, jotka eivät ole kaikilla näin maukkaasti tekemisen keskiössä. Päälle kun lisätään sopiva pilke silmäkulmassa, niin puhutaan yhtälöstä, jota on hyvin vaikea vastustaa. 

Nähtäväksi jää, mihin suuntaan Hatarin ura kehittyy seuraavien vuosien aikana. Ennustaminen on tässä tapauksessa liki mahdotonta eikä sitä kannata lähteä edes tekemään. Varmaa on kuitenkin se, että Hatari on jatkossakin erittäin tervetullut Suomeen. Slotti jonkin kesäfestarin telttalavalla voisi olla hyvinkin toimiva kombo.


Kuva: @hatari_official

Kommentit