Vuonna 2017 ensimmäisen sinkkunsa julkaissut Mustaa on alun
perin yhden miehen, Ari Latvalan, sooloprojekti. Mielenkiintoisia ja tarttuvia
kappaleita tarjonnut Mustaa on rakentanut uraansa maltilla. Tyyliltään ja
soundiltaan artistia voi kuvailla Pariisin Kevään kaltaiseksi projektiksi,
jossa yhdistyvät niin perinteiset suomipopfibat kuin modernimmatkin soundit.
Mustaa on aitoa suomipopindietä, missä kaikki on tuotettu omin käsin.
Viime lauantaina Tavastian alakerran lavalle kapusi ensimmäistä
kertaa Mustaa viisihenkisenä yhtyeenä. Tiiviiltä ja tasapainoiselta
kokoonpanolta vaikuttava poppoo nosti Mustaan uudelle tasolle artistina ja bändiprojektina.
Ennen keikkaa en tiennyt mitä odottaa. Tilanne oli kuitenkin
mielenkiintoinen, sillä ensimmäinen keikka tällaisissa projekteissa näyttää
usein sen, minkälainen tie voi olla edessä. Mustaan tapauksessa
tie voisi epämääräisen bändin kanssa johtaa lyhyeen ja kiviseen tiehen mutta toimivan bändin kanssa viedä hyvinkin pitkälle.
Heti ensimmäisestä biisistä, Vapaasukeltajasta, kävi
selväksi, että kokoonpano on tosissaan. Soitto oli laadukasta läpi keikan ja
studiossa toimivat kappaleet saatiin rullaamaan livenä mallikkaasti. Kokonaisuus
oli eheä ja miellyttävä. Bändiin on selvästi pantu energiaa ja aikaa. Mikin
varressa Ari Latvala onnistui varsin hyvin ja nuotit osuivat kohdilleen.
Varsinkin kertosäkeet ja menevämmät rallit lähtivät nätisti. Petrattavaa löytyy
hiljaisemmista kohdista, jolloin vokaalit menivät muutaman kerran hiukan
hönkimiseksi ja hautautuivat liiaksi instrumenttien alle. Muu bändi veti myös hyvin
ja lopussa Villen kitarasoolo uudessa, vielä julkaisemattomassa kappaleessa
todisti, että tulivoimaa löytyy myös Arin takaa.
Miellyttävää oli myös nähdä, että bändi pystyi ottamaan
keikan niinkin rennosti. Bändi sai luotua paikalle mukavan ja rennon tunnelman.
Semifinal oli myöskin täynnä, mikä on hyvä merkki bändille.
Mustaan tulevaisuuden voisi nähdä olevan valoisa. Latvalan
biisit ovat suomalaiseen mielenmaailmaan sopivan tummia, meneviä ja samaan
aikaan jonkinlaista lohtua antavia. Lavakarisma on sellaista, joka on helppo
ostaa. Kappaleet kuten Haamut,
Vapaasukeltaja ja Jutut, jotka ottaa valtaan ovat näyte siitä, että kirjoittajan kynä on terävä. Näkyvyyttä Mustaa
ansaitsisi enemmän, mutta keikkailun myötä tämäkin asia tulee varmasti
korjaantumaan.
Mustaan kaltaiselle musiikille on myös kysyntää. Usein radiossa,
kuten YleX:n Uuden musiikin vuoroissa, on puhuttu, että Mustaan musiikki
kuulostaa paikoittain hyvin paljon Pariisin Keväältä. Tämä on totta, mutta suurin
syy puheeseen on se, että kuulijat kaipaisivat Pariisin Kevään taakse enemmän
saman skenen bändejä. Yleisellä tasolla vertaaminen Pariisin Kevääseen on kuitenkin
turhaa, sillä kuten live osoitti, puhutaan kahdesta täysin eri bändistä.
 |
| Kuva: @shotbywarila |
Kommentit