Sunnuntaina 25.11 järjestettiin Helsingin The Circuksessa naispoppareiden iltama, jossa esiintymässä olivat Suomen oma ykköstykki Alma sekä Tanskasta vierailemaan saapunut MØ. Molemmat artistit näyttivät viime kesänä kyntensä Helsingin festavaalikesässä, kun MØ löi puut uuniin Sidewaysin päälavalla Alman painaessa elokuisessa Flow'ssa täpötäydelle teltalle läpimurtavan hyvän spektaakkelin. Ennakko-odotukset olivat siis korkealla, kun marraskuisessa illassa polkaistiin loppuunmyyty sessiointi käyntiin.
Ennakkoon en ollut varma, miten ilta Circuksessa tultaisiin rakentamaan. Vaikka MØ on selvästi menestyneempi ja tunnustetumpi artisti, niin Alman noste varsinkin pääkaupunkiseudulla on sen verran suurta, etten olisi ollut ollenkaan yllättynyt, vaikka Alma olisi esiintynyt vasta MØn jälkeen. Pari päivää ennen keikkaa kävi kuitenkin hyvin selväksi, että paketti oltaisiin rakentamassa MØn ympärille Alman lyödessä alkutahdit illalle. Ja hyvä niin, sillä keikkajärjestäjät selvästikin tiesivät, mitä olisi luvassa.
Illan avannut Alma oli odotetun kova. Alma jatkoi siitä, mihin viime kesänä jäi. Lavapreesens on vakuuttavaa, artistin aitous välittyy ainutlaatuisella tavalla yleisöön, kappaleiden tulkinta on vahvaa sekä itse laulaminen kuin karkkia korville. Alman suurin vahvuus on tietynlainen lämpö, mikä huokuu artistista. Huomioitta ei sovi jättää myöskään Alman siskon Annan merkitystä. Annan tuoma energia ja röyhkeys lavalle on äärimmäisen tärkeää kokonaisuuden kannalta.
Aivan Flow-keikan tasolle Alman setti ei kuitenkaan yltänyt. Suurin syy tähän löytyy siitä, että tällä kertaa Alman kokoonpano oli vain kolmihenkinen (Alma, Anna ja DJ Karhu). Livebändiä ei ollut, jonka puuttuminen jätti musiikilliseen antiin aukon. Paikoitellen tuntuikin, että livebändin puuttumista pyrittiin paikkaamaan hyvin aggressiivisella lavashow'lla, jossa yleisöä otettiin mukaan paikoitellen ehkä turhankin aktiivisella tavalla. Osittain tästä syystä Alman keikan tähtihetkeksi nousikin encorena akustisesti vedetty BACK2U, jossa Alman tulkitseminen oli paljaimmillaan. Myös uusi, hiukan rauhallisempi kappale "Summer" toimi hyvin.
Tiivistettynä voi sanoa Alman keikan olleen kuitenkin todella onnistunut. Kolme varttia kestänyt veto vahvisti käsitystä siitä, että Alma on parasta, mitä suomalaiselle popviennille on pitkään aikaan tapahtunut.
Illan ehdottomaksi kuningattareksi nousi kuitenkin MØ. Törkeän hyvän keikan vetänyt MØ näytti, mitä vuoden 2018 pop voi livenä parhaimmillaan olla. Vaikka koittaisi olla kuinka kriittinen, niin mitään pahaa keikasta ei pysty sanomaan. Kaikki yksinkertaisesti toimi. MØn tekeminen lavalla on ihailtavan voimakasta, rentoa ja mukaansatempaisevaa. Bändi soittaa virheettömästi yhteen nostaen kappaleet livenä uudelle tasolle. Setti on rakennettu loistavasti ja siitä löytyy juuri oikeanlaisia nyansseja suuntaan sekä toiseen. Yleisö otetaan hienosti mukaan niin, että takariviin asti ihmiset syövät kädestä. Likipitäen täydellistä tekemistä. Oikeastaan keikan jälkeen vain mietti, että MØ voisi olla vielä nykyistäkin paljon isompi artisti.
Keikkojen jälkeen narikalle suunnatessa olo oli totutusti äärimmäisen onnellinen. On onni, että omilla kotikulmilla pääsee kokemaan näin hienoja keikkoja. On aina upeaa olla todistamassa ja juhlimassa isolla ammattitaidolla ja sydämellä toteutettua viihdespektaakkelia. Oikeastaan muuta ei voi toivoa kuin sitä, että tätä pakettia viedään jatkossakin maailmalle. Alma ja MØ ovat pakettina niin toimiva setti, että se vetoaa satavarmasti paikassa kuin paikassa. Tulevaisuus on molemmille artisteille äärimmäisen kirkas.

![]() |
![]() |
Kuvat: Nelli Kenttä |
Kommentit