Se päivä, kun Espoo Blues kuoli

Olo on kutakuinkin sanaton. Kaikki on nyt lopullisesti ohi.

22.6.2016 Jussi Salonoja taustajoukkoineen tuli mediaan ulos tiedotteen kanssa, jossa ilmoitettiin, että jatkossa Espoon edustuskiekkoilusta vastaa seura nimeltä Espoo United. Oli ajatus sitten kuinka kunnianhimoinen ja määrätietoinen tahansa, niin vain yksi asia on varmaa: Espoo Blues on nyt lopullisesti kuollut.

Viimeinen puoli vuotta on ollut espoolaisen jääkiekkoilun ystävälle todella piinaavaa ja henkisesti kuluttavaa aikaa. Espoo Bluesin kannattajat ovat joutuneet elämään raastavassa epätietoisuudessa. Ensin ilmoille tuli Espoo Bluesin talousongelmat, sitten konkurssiuhka ja lopulta itse konkurssi. Ongelmien keskellä puhuttiin paljon kauniita lauseita, mutta mitään ei tapahtunut. Tie helvettiin oli päällystetty juhlapuheilla. Entiset seuraomistajat eivät kyenneet pelastamaan Bluesia. Ulkopuolisia pelastajia ei löytynyt.

Espoo Bluesin konkurssi ei kuitenkaan vielä tuolloin tarkoittanut tarinan lopullista loppua. Konkurssin jälkeen ääneen nousi entistä vahvemmin Jussi Salonoja, joka ilmoitti halustaan pelastaa espoolaisen edustuskiekkoilun. Kannattajien toiveissa oli, että Salonoja ostaisi konkurssipesästä Espoo Bluesin logon ja nimen, ja jatkaisi Bluesin tarinaa alemmilta sarjatasoilta kohti valoisampaa tulevaisuutta. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Espoo Bluesin tilalle ilmestyi Espoo United.

Mitä Espoo United edes on? Ainakaan se ei ole sama asia kuin Espoo Blues. Espoo United kun on kokonaan uusi seura. Se on seura, jonka tarina ei ole vielä edes alkanut. Espoo Unitedin juuret ovat tietenkin espoolaisen urheilun mullassa siinä missä muidenkin espoolaisten seurojen, mutta itse seurana sillä ei ole juuria lainkaan. Espoo United ei ole tällä hetkellä mitään muuta kuin yksi iso kysymysmerkki.

Ei välttämättä ole edes kovin perusteetonta väittää, että Espoo United tulee olemaan mahdollisesti suurin virhe, mitä espoolaisessa urheilussa on koskaan tehty. Se on seura, jonka pystyttäminen tuhoaa tieltään jotain äärimmäisen kaunista. Se tuhoaa Espoo Bluesin ja sen myötä myös kokonaisen bluesilaisen sukupolven.

Espoo Blues oli seurana Espoon isoin lippulaiva ja likipitäen maamerkkiin verrattavissa oleva kaupungin tunnuspiirre. Kiekko-Espoon ajoista asti kasvanut tarina oli monella tapaa omaperäisen taianomainen ja upea. Sen tarinaan sisältyy mittaamaton määrä pyyteetöntä intohimoa ja rakkautta. Espoo Blues oli jotain äärimmäisen arvokasta.

Tämän tunnemyrskyn keskellä tuntuu yksinkertaisesti täysin käsittämättömältä, että Espoo Unitedin perustaminen nähdään parempana vaihtoehtona kuin Espoo Bluesin säilyttämisen. Espoo Unitedissa ei ole vain yksinkertaisesti minkäänlaista tolkkua tai järkeä. Ei taloudellisesti eikä urheilullisesti. Ei kulttuurillisesti eikä viihteellisesti. Ei yksinkertaisesti minkäänlaista päätä eikä häntää. Ei vaikka minkälaisia numeroita ja exceleitä pyörittäisi mielessään. Se on kuin sekava ja todellisuudesta vieraantunut utopia, mikä on väkisin pantu toteen.

Tietenkin rahaan voidaan aina vedota. Voidaan vedota, että Bluesin logon ja nimen ostaminen konkurssipesästä olisi vaatinut määrän X rahaa. Aivan kuten valitettiin velkojenkin edessä. Voidaan vedota, että entiset omistajat likasivat Bluesin maineen. Syitä varmasti löytyy. Todellisuus on kuitenkin se, että Espoo United tulee maksamaan lopulta kymmenkertaisesti, todennäköisesti jopa satakertaisesti, enemmän kuin Espoo Bluesin pelastaminen olisi tullut maksamaan. Ei mikään urheiluseura pysty haalimaan vakituisia katsojia ja ”asiakkaita” taakseen millään sirkustempuilla. Kannattajat ja sitoutunut kävijäkunta syntyy vasta vuosien saatossa, ikään kuin isältä pojalle. Ja kun Blueskannattajat ovat todenneet, etteivät he tule seisomaan minkään muun seuran takana kuin Espoo Bluesin, niin Unitedilla ei ole tällä hetkellä mitään. Tietenkin osa espoolaisen jääkiekkoilun ystävistä tulee varmasti käymään Unitedinkin peleissä, mutta isommassa kuvassa tulee ottelutapahtumista häviämään kannattajatoiminta ja muu ottelutapahtumaan kuuluva perustavanlaatuinen tunnelma. Tuskin puolityhjille katsomoille, kirkkohiljaisuudessa, pelattava divarikiekko houkuttaa sen enempää sponsoreitakaan mukaan.

Eikä kyse ole pelkästään rahasta. Ei todellakaan. Espoo Blues oli elämäntapa. Sitä se oli minulle ja monelle muulle ystävälleni. Olen seurannut ja kannattanut Espoo Bluesia lapsesta lähtien. Olen kiertänyt seuran mukana ympäri Suomea, olen omistanut kausikortin jo vuosia. Olen saanut talven pimeimpiin iltoihin aina elämyksiä ja valoa Espoo Bluesin mukana. Välillä on koettu vastoinkäymisiä ja välillä on seilattu myötätuulessa.

Hienointa koko matkan aikana on kuitenkin olleet ne ihmiset, joita seura on sitonut yhteen. Olen saanut lukuisia ystäviä ja tavannut niin monia upeita ihmisiä, joita en ikinä olisi tavannut ilman Espoo Bluesia.

Lopulta se on hyvinkin yksinkertaista. Espoo Blues oli seura ja ilmiö, joka pystyi luomaan ympärilleen ennennäkemättömän tiivistä yhteisöllisyyttä ja merkityksellisyyttä. Ja vielä kaupungissa, jossa ei käytännössä tapahdu koskaan yhtään mitään. Nyt tämä kaikki on poissa.

Enää en näe yhtään syytä mennä Metro-Areenalle Tapiolaan. Miksi menisin katsomaan divarikiekkoa, kun siellä pelaava joukkue ei herätä minussa minkäänlaisia tunteita? Miten Espoo United edes voisi herättää vahvoja tunteita? Miten tyhjästä vetäisty seura voisi tuntua yhtään miltään? Aivan kuten jo edellä sanoin, mikään tunne ei synny tyhjästä.

Ehkä vielä joskus. Ehkä jostain vielä joskus löytyy joukko ihmisiä, jotka nostavat Espoo Bluesin takaisin pystyyn. Mutta sitä ennen, ikävä kyllä, tämä oli omalta kohdaltani tässä. Vain suru ja muistot jää.