Siirry pääsisältöön

Elämää kannattajan silmin

Pori. Isometsän jäähalli 10.12.2011. Kello on 17.00, Ässien ja Bluesin välinen ottelu pääsee alkamaan. Yleisöä on runsaasti, lähes 4500 katsojaa. Näistä 120 katsojaa on Espoosta tulleita kannattajia, jotka ovat tulleet muutaman bussin voimin seuraamaan oman joukkueensa otteita. Olen yksi heistä, olen tullut Bluesin perässä Poriin asti.

Kaikki sujuu mukavasti aina toisen erän puoleen väliin asti. Tunnelma on ottelussa hyvä, kunnes espoolaisten katsomoon ryntää silmitön määrä järjestyksenvalvojia. Suurin osa Bluesin kannattajista on hämillään eikä monikaan tunnu tajuavan mistä on kysymys. Järjestyksenvalvojat työntävät täysin syyttömiä ihmisiä väkivaltaisin ottein sivuun. Tilanne on äärimmäisen jännittynyt.

Lopulta muutamalle kannattajalle tilanne on niin absurdi ja sekava, ettei heidän tilannetajunsa riitä sitä käsittämään. Syntyy sekava mellakka, jossa lopulta järjestyksenvalvojien toimista provosoituneita kannattajia aletaan raahata hallista ulos. Edes asiallisesti käyttäytyviä kannattajia ei kunnioiteta eikä kuunnella. Tilanteesta ei haluta keskustella. Vain hallista ulosheittämisellä ja putkalla uhataan. Tunnelma on hetkessä muuttunut ahdistuneen vastenmieliseksi. Pettymys on valtaisa espoolaisten katsomossa. Moni kyselee, että miten tällainen hässäkkä voi syntyä tyhjästä.

Jälkikäteen selvisi, että yksi Bluesin kannattaja oli yrittänyt repiä katsomon penkkiä irti - ilmeisesti äärimmäisen päihtyneessä tilassa. Tämän takia järjestyksenvalvojat olivat tulleet espoolaisten katsomoon. Penkin repiminen irti on kiistatta täysin väärin ja älytöntä toimintaa, eikä sitä voi miltään kantilta hyväksyä. Voidaan kuitenkin kysyä, että oliko järjestyksenvalvojien ryntääminen katsomoon oikea ratkaisu? Varsinkin kun järjestyksenvalvojia ryntäsi katsomoon enemmän kuin kahden käden sormet ehtivät laskea. Eikö tilannetta olisi voinut hoitaa tyylikkäämmin ja muita viattomia katsojia kunnioittaen? Eikö järjestyksenvalvojien pitäisi virkansa puolesta pystyä toimimaan ammattimaisemmin tällaisissa tilanteissa? Vai voiko joku kirkkain silmin väittää, että tällainen kaaos on vain ja ainoastaan espoolaisten katsojien syytä? Tai että katsomoon ryntääminen on ainoa vaihtoehto ongelman ratkaisemiseksi? Ja kukapa terve ihminen ei siitä provosoituisi, jos tullaan työntelemään surutta sivuun ilman annettua syytä.

Surullisinta tämä on kuitenkin viattomien ihmisten kannalta - niin fiksujen järjestyksenvalvojien kuin asiallisten kannattajienkin osalta. Sivulliset joutuvat aivan turhaan kärsimään. Espoolaisten kannattajien maine menee lopullisesti kuralle tällaisen jälkeen, varsinkin kun paskalehdet revittelevät tapahtumilla isoilla otsikoilla. Tuntuu, että monen vuoden työ katsomokulttuurin eteenpäin viemiseksi muuttuu vain entistä vaikeammaksi koko ajan. Maine menee myös mukavilta järjestyksenvalvojilta, jotka osaavat toimia työnsä edellyttävällä tavalla. Esimerkiksi ottelun alla hallin pihalla järjestyksenvalvojat olivat äärimmäisen mukavia ja antoivat juoda oluttakin täysin rauhassa.

Tärkeää on kuitenkin kysyä ja miettiä, että miksi tällainen kaaos syntyi. Mielestäni syy on melko selkeä; järjestyksenvalvojilla ei ollut Porissa taitoa ja suunnitelmaa hoitaa tilannetta ammattitaitoisesti. Kaaos syntyy silloin, kun asioiden organisointi puuttuu – näin kävi tässäkin tapauksessa. Toivon mukaan Porissa otetaan tästä oppia ja mietitään tarkemmin miten tällaiset tilanteet hoidetaan jatkossa. Toivon myös, että muutamien järjestyksenvalvojien virkalupaa punnitaan uudestaan. Sen verran ala-arvoista käytöstä muutamalla porilaisella järjestyksenvalvojalla oli, ettei sellaista pidä kenenkään joutua kokemaan.

Huolestuttavinta koko tilanteessa on se, ettei tämä ollut ensimmäinen kerta kun virkavalta ei osaa kohdella kannattajia järkevästi. Vastaavanlaisia ilmiöitä löytyy käsittämätön määrä aina Suomen jalkapallomaajoukkueen otteluista lähtien. Kaikkia näitä sekoiluja yhdistävät virkavallan ylilyönnit ja se, ettei kannattajiin tunnuta luotettavan aidosti. Välillä tuntuu, että meidät kannattajat nähdään pikemminkin taakkana kuin arvoa antavana asiana. Myös tuntuu, että virkavallalla on negatiivisia ennakkoluuloja kannattajia kohtaan. Fakta on kuitenkin se, että urheilu perustuu pelin lisäksi yleisöön ja oman seuran tukemiseen eli kannattamiseen. Ilman kannattajia ei ole huippu-urheilua. Suomessa tätä ei tunnuta tajuavan.

Haluan vielä tähän loppuun sanoa, että me kannattajat olemme täysin samanlaisia ihmisiä kuin muutkin. Meillä ei ole minkäänlaisia intressejä tulla pilaamaan yhtäkään urheilutapahtumaa, ei ikinä. Valitettavasti ylilyöntejä tapahtuu kannattajillakin joskus, mutta se on mielestäni inhimillistä eikä jeesustelun arvoinen asia. Haluan vain, että meitä kannattajia kohdellaan jatkossa ihmisinä eikä eläimellisinä rikollisina. Muuta en pyydä.

Espoossa 11.12.2011

Kommentit

Anonyymi sanoi…
oot kyllä väsyny mies. kaikki on aina aivan perseestä ja surullista. koitappa joskus nauttia jostain äläkä aina valita kaikesta. kirjota vaikka positiivinen bloggaus ens kerralla, vois olla aika valaseva kokemus.. terveisin anonyymi-rakastaja
Niko Elias sanoi…
Niihin kommentteihin voi sitten toki laittaa oman nimen jatkoksi, jotta näitä jaksaa lukea.
Anonyymi sanoi…
Et varmaankaan ole sen lapsen isä, joka sai tovi sitten tuolista samaisessa paikassa kun katsoja "vahingossa" ylireagoi repimällä penkin irti ja heittämällä sen viereiseen katsomoon. Tällä kertaa samainen "vahinko" ilmesesti havaittiin tarpeeksi ajoissa, ja asiaan puututtiin riittävällä voimalla, ettei yksikään lapsi tai aikuinen saa penkkejä päähänsä kun "hyvä maineisella" faniporulla alkaa tapahtua "inhimillisia ylilyöntejä".
Niko Elias sanoi…
Sen verran voin sanoa, ettei yhtäkään penkkiä oltu heittämässä mihinkään.
Anonyymi sanoi…
Kommentoiti taas vähän samaa tasoa, kun noissa iltapaskan kommenttiosioissa. Luullan tietävän kaikesta kaiken, vaikka ei olla oltu edes paikalla.