Mitä mieltä olet armeijasta? Mitä mieltä olet siitä, että Suomi käyttää vuosittain noin 2,71 miljardia euroa budjetistaan puolustusvoimien hyväksi? Entä mitä mieltä olisit siitä, jos sinä itse joutuisit menemään rintamalle? Olisitko silloin valmis tappamaan toisen ihmisen ylemmän tahon määräyksestä? Ja ylipäätänsä, mitä mieltä olet sotimisesta? Haluatko tosissaan, että meidän verorahojamme käytetään nykyisenlaisten aatteiden tukemiseen, jossa väkivalta nähdään automaattisesti vahvimpana puolustautumisen muotona?
Teksti on julkaistu alkuperäisesti 11.9.2009. Uusin versio on hiukan muokattu ja sisältää enemmän sisältöä. Ylläoleva teksti on myös virallinen selitys sille, minkä takia lopullisesti totaalikieltäydyin asevelvollisuudesta.
Yllä olevia kysymyksiä kannattaisi perehtyä miettimään vakavissaan pitkäksi toviksi ennen kuin sanoo automaattisesti ”kyllä” armeijalle ja nykyiselle järjestelmällemme. Jotenkin minulla on vain sellainen kutina, ettei näitä kysymyksiä kukaan viitsi edes lukea tosissaan. Se on äärimmäisen surullinen asia, sillä monet nuoret eivät tunnu tajuavan sitä, että minkälaista väkivaltakoneistoa ja ihmisarvoa loukkaavaa instituutiota me pidämme yllä, kun emme halua paneutua asioihin sen tarkemmin.
Elän siinä oletuksessa, että nykyajan nuoret eivät enää näe sotimista järkevänä ratkaisuna valtioiden välisten ongelmien ratkaisemiseen. Oletan muutenkin, että nykyajan globaalistuminen on luonut tullessaan ainakin länsimaisten maiden välille sellaiset siteet, ettei sotiminen olisi edes missään muodossa kannattavaa, saati sitten edes mahdollista. Euroopan maiden väliset lukuisat sopimukset, maiden välinen laaja yhteistyö, avautuneet markkinat, sekoittuneet kulttuurit ja Euroopan Unioni ovat sellaisia asioita, jotka käytännössä tekevät mahdottomaksi aseellisen sotimisen keskenään. Suomi on myös osana tätä systeemiä.
Kaiken tämän saavutetun rauhan keskellä on kuitenkin maita, jotka haluavat vielä väkisinkin pitää yllä kansallista, käytännössä katsoen koko maata koskevaa mautonta armeijaa. Jopa rauhaa rakastavana kansana pidetty Suomi on yksi näistä hämmentävistä valtioista, jotka pakottavat omat kansalaisensa harjoittelemaan sotimista siviilipalveluksen ja jopa vankilan uhalla. Valtio pakottaa laillisesti jokaisen 18 vuotta täyttäneen terveen nuoren miehen minimissään puoleksi vuodeksi jonnekin päin Suomea harjoittelemaan kuinka aseella ammutaan ja kuinka kuvitellulta viholliselta vedetään henki pois. On jokseenkin uskomatonta, että tällaisia ilmentymiä voi olla tällaisessa ihmisoikeuksia ja maailman rauhaa ylistävässä kulttuurissa.
Ei pidä unohtaa myöskään sitä tosiasiaa, että Suomen asevelvollisuuslaki ja siviilipalveluslaki ovat kokonaisuudessaan muutenkin hämmentävän epäoikeudenmukaisia ja asettaa kansalaisia eriarvoiseen asemaan. Esimerkiksi minkä takia maanpuolustusvelvollisuus koskee pelkästään miehiä eikä naisia? Entä miksi edes kaikkien miesten ei tarvitse osallistua maanpuolustamiseen? Mikä esimerkiksi estää diabeetikon tai polvivaivaisen käymästä siviilipalvelusta armeijan sijaan? Ja ylipäätänsä, eikö maanpuolustamisen pitäisi perustua täyteen vapaaehtoisuuteen eikä älyvapaaseen pakottamiseen?
Onko tällaisessa toiminnassa sitten minkäänlaista järkeä? Ilmeisesti näyttää olevan, kun kukaan ei edes halua puuttua asiaan. Nämä pakotetut nuoret miehetkin menevät pääsääntöisesti armeijaan ilman minkäänlaista todellista motivaatiota. ”Ei siellä mitään tarvitse tehdä, päivärahaa tulee ja munkit maistuu”, ”helpointa se on vaan mennä sinne”, ”siellä saa hyvän kunnon” ja ”mun vanhemmat suuttuisivat jos en menisi armeijaan” – nämä ovat yleisimpiä selityksiä sille miksi armeijaan ylipäätänsä edes mennään. Enää vain pitäisi kysyä, että ovatko nämä edes oikeita selityksiä vai pelkästään laiskuutta ja lyhytnäköistä paskanjauhantaa?
On surullista, että nuoret miehet lähtevät armeijaan muutaman munkin ja ”hienojen” kokemusten perässä, sivuuttaen asepalveluksen todellisen ideologian. Armeija on asepalvelus ja se antaa valmiudet sotimiseen. Sitä tosiasiaa ei muutamat munkit eivätkä kuntopiirit muuta. Liittyessään armeijaan ihminen hyväksyy tällaisen järjestelmän, joka näkee aseellisen valmistautumisen ja ihmisten välisen sodan hyväksyttävinä asioina. Näillä eväilläkö sitä maailman rauhaa rakennetaan? Rakennetaanko sitä parempaa tulevaisuutta uhraamalle äärimmäisen tärkeitä voimavaroja konekivääreihin, pilotteihin, panssarivaunuihin ja sotilashaalareihin?
Suomen pakollista asepalvelusta perustellaan kuitenkin monin hatarin argumentein. Armeijassa kuulemma tehdään pojista miehiä, se takaa Suomelle turvan, se luo kuulemma Suomelle uskottavuutta ja on kuulemma jokaisen suomalaisen miehen velvollisuus käydä armeija. Järkyttävin ”argumentti” millä Suomenkin nykyistä armeijaa perustellaan, on ”ei sotaan varustautuminen tarkoita sitä, että haluaisimme sotia, me vaan varaudumme”. Juu, eipä tietenkään. Ja jälleen kerran historia toistaa itseään, tilaisuus tekee varkaan ja niin edelleen. Sodat kun eivät tästä maailmasta tule koskaan häviämään ellei sotaan varustautumista aiota koskaan lopettaa.
Toisaalta onko sillä sitten edes mitään väliä varustautuuko Suomi sotaan vai ei? Suomella kun ei olisi nykypäivänä sotimalla minkäänlaisia mahdollisuuksia muita valtioita vastaan. Ei ole ydinaseita, liian vähän ihmisiä eikä edes normaalipainoisia kansalaisia. Eihän niillä kuuhun mentäisi. Ja kyllähän sen jokainen historiaa vähänkin lukenut ihminen tietää, että ilman natseja ja järjetöntä tuuria olisi Suomi hyvin todennäköisesti hävinnyt kaikki käymänsä sodat isompia valtioita vastaan. Ja vaikka kipeältä saattaa kuulostaakin, niin Suomen itsenäisyys hankittiin alunperinkin neuvottelemalla, eikä konepistoolia huudattaen.
Itse asiassa, nykytilanteessa Suomen ei edes kannata varautua sotaan aseistautumalla. Kun kerta aseellisesti ei voida kilpailla isompien valtioiden kanssa, niin järkevämpi vaihtoehto on täysin aseeton ja pasifistinen maanpuolustus-ideologia. Pienen valtion paras turva nykymaailmassa on sen puhdas maine ja imago, ei tappiin asti venytetyt asevarastot ja kookas reservi. Tämä olisi myös syytä Suomessa tajuta.
Ensinnäkin, aseettomalla politiikalla Suomi saisi varmasti hyvin paljon positiivista huomiota maailmalla. Suuren mediahuomion avulla voitaisiin kiillottaa Suomen mainetta entisestään, joka on jo nykyiselläänkin varsin hyvä. Aseettomuus olisi myös kunnianosoitus naapurivaltioita kohtaan, kun luottamus voitaisiin osoittaa näin avoimesti. Lopulta kun Suomen pasifistista mainetta oltaisi saatu brändättyä tarpeeksi näyttävästi ja hyvin, oltaisiin tilanteessa, jossa kenenkään valtion ei enää kannattaisi hyökätä Suomeen imagotappiollisista syistä johtuen. Ja kun puolueettomuutta korostettaisiin, niin Suomen syyllisyyden lavastaminenkin olisi liki mahdotonta. Harvoin niitä sotia syttyy muutenkaan, jos ei ole kahta osapuolista siihen osallistumaan. Voidaan myös miettiä sitä, että kenen maan kansalaiset edes hyväksyisivät hyökkäystä täysin pasifistiseen maahan.
Ja kun Suomi ilmoittaisi ensimmäisenä eurooppalaisena maana puolustuksekseen aseettoman vastarinnan, saattaisi se rohkaista myös muitakin maita tekemään samoin. Hyvällä tuurilla Euroopassa voitaisiinkin nähdä laaja pasifistinen aalto, kun valtiot pikkuhiljaa luopuisivat aseistautumisestaan. Se olisi upeaa, se olisi kerta kaikkiaan suuri edistysaskel ihmiskunnan historiassa. Ja eikö sitä jokainen ihminen kuitenkin unelmissaan toivo?
Ainoa konkreettinen ongelma nykyisen armeijan poistamisessa on se, että armeija työllistää niin paljon ihmisiä. Tähänkin kuitenkin saataisiin ratkaisuja, jos vain jaksettaisiin perehtyä asiaan. Ainakin väkivallattoman vastarinnan organisoinnissa riittäisi paljon töitä ihmisille, joten hirveää työttömyyspiikkiä tuskin tultaisiin näkemään.
Naiivissa mielessä on muutenkin todella outoa ajatella, että minkä takia ihmiset varautuvat aina tuntemattomia ihmisiä vastaan automaattisesti väkivaltaisin keinoin. Eikö tästä eläimellisestä piirteestä pitäisi nimenomaan pyrkiä pikkuhiljaa eroon eikä vain jatkaa tätä hämmentävää väkivallan kierrettä? Miksi Suomi ei voisi kerrankin olla edelläkävijä ja rohkeasti ottaa sen ensimmäisen askeleen pasifistisen maailman puolesta? Eikö olisikin mahtavaa jäädä historian kirjoihin kansalaisena, jonka maa oli ennakkoluuloton ja otti soihdunkantajan roolin?
Joka tapauksessa mielestäni olisi korkea aika puntaroida asevelvollisuus-kysymys uudestaan. Tarvitseeko Suomi todella 2,7 miljardin hintaista armeijaa? Onko oikein pakottaa kansalaisia asepalvelukseen? Voitaisiinko puolustusvoimiin meneviä tukia pienentää moninkertaisesti ja sijoittaa siitä saadut rahat esimerkiksi uusiutuvien energianmuotojen tukemiseen, terveyshuoltoon ja rauhaa rakentaviin asioihin? Toivon hartaasti, että me kansalaiset ja varsinkin kutsuntoihin kutsun saaneet nuoret miehet, punnitsisimme armeijakysymystä tosissaan. Ei sinne armeijaan ole pakko mennä jos ei halua tukea nykyistä ideologiaa. Kyllä niitä munkkeja saa muualtakin, kuntoa voi kohottaa lenkkipoluilla ja kuntosaleilla, kavereita voi hankkia uusien harrastusten avulla ja kyllä ne vanhemmatkin ymmärtävät aseistakieltäytymisen jossain vaiheessa. Pelkkä puhe ei myöskään riitä, välillä on tehtävä konkreettisia tekoja asioiden muuttamiseksi.
Avataan silmät ja pohditaan asioita. Pasifistisen muutoksen tekeminen on täysin mahdollista, se vaatii vain konkreettisia päätöksiä ja tekoja. Valta on meidän käsissämme, me olemme vastuussa tulevaisuudesta. Jos haluamme tosissamme kehittyä ihmislajina, niin tekoja on tehtävä. Valinta on sinun ja minun. Ei kenenkään muun. Pasifistinen maailma on valinta, ei utopia.
Ei mulla muuta.
Elän siinä oletuksessa, että nykyajan nuoret eivät enää näe sotimista järkevänä ratkaisuna valtioiden välisten ongelmien ratkaisemiseen. Oletan muutenkin, että nykyajan globaalistuminen on luonut tullessaan ainakin länsimaisten maiden välille sellaiset siteet, ettei sotiminen olisi edes missään muodossa kannattavaa, saati sitten edes mahdollista. Euroopan maiden väliset lukuisat sopimukset, maiden välinen laaja yhteistyö, avautuneet markkinat, sekoittuneet kulttuurit ja Euroopan Unioni ovat sellaisia asioita, jotka käytännössä tekevät mahdottomaksi aseellisen sotimisen keskenään. Suomi on myös osana tätä systeemiä.
Kaiken tämän saavutetun rauhan keskellä on kuitenkin maita, jotka haluavat vielä väkisinkin pitää yllä kansallista, käytännössä katsoen koko maata koskevaa mautonta armeijaa. Jopa rauhaa rakastavana kansana pidetty Suomi on yksi näistä hämmentävistä valtioista, jotka pakottavat omat kansalaisensa harjoittelemaan sotimista siviilipalveluksen ja jopa vankilan uhalla. Valtio pakottaa laillisesti jokaisen 18 vuotta täyttäneen terveen nuoren miehen minimissään puoleksi vuodeksi jonnekin päin Suomea harjoittelemaan kuinka aseella ammutaan ja kuinka kuvitellulta viholliselta vedetään henki pois. On jokseenkin uskomatonta, että tällaisia ilmentymiä voi olla tällaisessa ihmisoikeuksia ja maailman rauhaa ylistävässä kulttuurissa.
Ei pidä unohtaa myöskään sitä tosiasiaa, että Suomen asevelvollisuuslaki ja siviilipalveluslaki ovat kokonaisuudessaan muutenkin hämmentävän epäoikeudenmukaisia ja asettaa kansalaisia eriarvoiseen asemaan. Esimerkiksi minkä takia maanpuolustusvelvollisuus koskee pelkästään miehiä eikä naisia? Entä miksi edes kaikkien miesten ei tarvitse osallistua maanpuolustamiseen? Mikä esimerkiksi estää diabeetikon tai polvivaivaisen käymästä siviilipalvelusta armeijan sijaan? Ja ylipäätänsä, eikö maanpuolustamisen pitäisi perustua täyteen vapaaehtoisuuteen eikä älyvapaaseen pakottamiseen?
Onko tällaisessa toiminnassa sitten minkäänlaista järkeä? Ilmeisesti näyttää olevan, kun kukaan ei edes halua puuttua asiaan. Nämä pakotetut nuoret miehetkin menevät pääsääntöisesti armeijaan ilman minkäänlaista todellista motivaatiota. ”Ei siellä mitään tarvitse tehdä, päivärahaa tulee ja munkit maistuu”, ”helpointa se on vaan mennä sinne”, ”siellä saa hyvän kunnon” ja ”mun vanhemmat suuttuisivat jos en menisi armeijaan” – nämä ovat yleisimpiä selityksiä sille miksi armeijaan ylipäätänsä edes mennään. Enää vain pitäisi kysyä, että ovatko nämä edes oikeita selityksiä vai pelkästään laiskuutta ja lyhytnäköistä paskanjauhantaa?
On surullista, että nuoret miehet lähtevät armeijaan muutaman munkin ja ”hienojen” kokemusten perässä, sivuuttaen asepalveluksen todellisen ideologian. Armeija on asepalvelus ja se antaa valmiudet sotimiseen. Sitä tosiasiaa ei muutamat munkit eivätkä kuntopiirit muuta. Liittyessään armeijaan ihminen hyväksyy tällaisen järjestelmän, joka näkee aseellisen valmistautumisen ja ihmisten välisen sodan hyväksyttävinä asioina. Näillä eväilläkö sitä maailman rauhaa rakennetaan? Rakennetaanko sitä parempaa tulevaisuutta uhraamalle äärimmäisen tärkeitä voimavaroja konekivääreihin, pilotteihin, panssarivaunuihin ja sotilashaalareihin?
Suomen pakollista asepalvelusta perustellaan kuitenkin monin hatarin argumentein. Armeijassa kuulemma tehdään pojista miehiä, se takaa Suomelle turvan, se luo kuulemma Suomelle uskottavuutta ja on kuulemma jokaisen suomalaisen miehen velvollisuus käydä armeija. Järkyttävin ”argumentti” millä Suomenkin nykyistä armeijaa perustellaan, on ”ei sotaan varustautuminen tarkoita sitä, että haluaisimme sotia, me vaan varaudumme”. Juu, eipä tietenkään. Ja jälleen kerran historia toistaa itseään, tilaisuus tekee varkaan ja niin edelleen. Sodat kun eivät tästä maailmasta tule koskaan häviämään ellei sotaan varustautumista aiota koskaan lopettaa.
Toisaalta onko sillä sitten edes mitään väliä varustautuuko Suomi sotaan vai ei? Suomella kun ei olisi nykypäivänä sotimalla minkäänlaisia mahdollisuuksia muita valtioita vastaan. Ei ole ydinaseita, liian vähän ihmisiä eikä edes normaalipainoisia kansalaisia. Eihän niillä kuuhun mentäisi. Ja kyllähän sen jokainen historiaa vähänkin lukenut ihminen tietää, että ilman natseja ja järjetöntä tuuria olisi Suomi hyvin todennäköisesti hävinnyt kaikki käymänsä sodat isompia valtioita vastaan. Ja vaikka kipeältä saattaa kuulostaakin, niin Suomen itsenäisyys hankittiin alunperinkin neuvottelemalla, eikä konepistoolia huudattaen.
Itse asiassa, nykytilanteessa Suomen ei edes kannata varautua sotaan aseistautumalla. Kun kerta aseellisesti ei voida kilpailla isompien valtioiden kanssa, niin järkevämpi vaihtoehto on täysin aseeton ja pasifistinen maanpuolustus-ideologia. Pienen valtion paras turva nykymaailmassa on sen puhdas maine ja imago, ei tappiin asti venytetyt asevarastot ja kookas reservi. Tämä olisi myös syytä Suomessa tajuta.
Ensinnäkin, aseettomalla politiikalla Suomi saisi varmasti hyvin paljon positiivista huomiota maailmalla. Suuren mediahuomion avulla voitaisiin kiillottaa Suomen mainetta entisestään, joka on jo nykyiselläänkin varsin hyvä. Aseettomuus olisi myös kunnianosoitus naapurivaltioita kohtaan, kun luottamus voitaisiin osoittaa näin avoimesti. Lopulta kun Suomen pasifistista mainetta oltaisi saatu brändättyä tarpeeksi näyttävästi ja hyvin, oltaisiin tilanteessa, jossa kenenkään valtion ei enää kannattaisi hyökätä Suomeen imagotappiollisista syistä johtuen. Ja kun puolueettomuutta korostettaisiin, niin Suomen syyllisyyden lavastaminenkin olisi liki mahdotonta. Harvoin niitä sotia syttyy muutenkaan, jos ei ole kahta osapuolista siihen osallistumaan. Voidaan myös miettiä sitä, että kenen maan kansalaiset edes hyväksyisivät hyökkäystä täysin pasifistiseen maahan.
Ja kun Suomi ilmoittaisi ensimmäisenä eurooppalaisena maana puolustuksekseen aseettoman vastarinnan, saattaisi se rohkaista myös muitakin maita tekemään samoin. Hyvällä tuurilla Euroopassa voitaisiinkin nähdä laaja pasifistinen aalto, kun valtiot pikkuhiljaa luopuisivat aseistautumisestaan. Se olisi upeaa, se olisi kerta kaikkiaan suuri edistysaskel ihmiskunnan historiassa. Ja eikö sitä jokainen ihminen kuitenkin unelmissaan toivo?
Ainoa konkreettinen ongelma nykyisen armeijan poistamisessa on se, että armeija työllistää niin paljon ihmisiä. Tähänkin kuitenkin saataisiin ratkaisuja, jos vain jaksettaisiin perehtyä asiaan. Ainakin väkivallattoman vastarinnan organisoinnissa riittäisi paljon töitä ihmisille, joten hirveää työttömyyspiikkiä tuskin tultaisiin näkemään.
Naiivissa mielessä on muutenkin todella outoa ajatella, että minkä takia ihmiset varautuvat aina tuntemattomia ihmisiä vastaan automaattisesti väkivaltaisin keinoin. Eikö tästä eläimellisestä piirteestä pitäisi nimenomaan pyrkiä pikkuhiljaa eroon eikä vain jatkaa tätä hämmentävää väkivallan kierrettä? Miksi Suomi ei voisi kerrankin olla edelläkävijä ja rohkeasti ottaa sen ensimmäisen askeleen pasifistisen maailman puolesta? Eikö olisikin mahtavaa jäädä historian kirjoihin kansalaisena, jonka maa oli ennakkoluuloton ja otti soihdunkantajan roolin?
Joka tapauksessa mielestäni olisi korkea aika puntaroida asevelvollisuus-kysymys uudestaan. Tarvitseeko Suomi todella 2,7 miljardin hintaista armeijaa? Onko oikein pakottaa kansalaisia asepalvelukseen? Voitaisiinko puolustusvoimiin meneviä tukia pienentää moninkertaisesti ja sijoittaa siitä saadut rahat esimerkiksi uusiutuvien energianmuotojen tukemiseen, terveyshuoltoon ja rauhaa rakentaviin asioihin? Toivon hartaasti, että me kansalaiset ja varsinkin kutsuntoihin kutsun saaneet nuoret miehet, punnitsisimme armeijakysymystä tosissaan. Ei sinne armeijaan ole pakko mennä jos ei halua tukea nykyistä ideologiaa. Kyllä niitä munkkeja saa muualtakin, kuntoa voi kohottaa lenkkipoluilla ja kuntosaleilla, kavereita voi hankkia uusien harrastusten avulla ja kyllä ne vanhemmatkin ymmärtävät aseistakieltäytymisen jossain vaiheessa. Pelkkä puhe ei myöskään riitä, välillä on tehtävä konkreettisia tekoja asioiden muuttamiseksi.
Avataan silmät ja pohditaan asioita. Pasifistisen muutoksen tekeminen on täysin mahdollista, se vaatii vain konkreettisia päätöksiä ja tekoja. Valta on meidän käsissämme, me olemme vastuussa tulevaisuudesta. Jos haluamme tosissamme kehittyä ihmislajina, niin tekoja on tehtävä. Valinta on sinun ja minun. Ei kenenkään muun. Pasifistinen maailma on valinta, ei utopia.
Ei mulla muuta.
Teksti on julkaistu alkuperäisesti 11.9.2009. Uusin versio on hiukan muokattu ja sisältää enemmän sisältöä. Ylläoleva teksti on myös virallinen selitys sille, minkä takia lopullisesti totaalikieltäydyin asevelvollisuudesta.