Suomen byrokratia - pöyristyttävää puuhastelua

Kirjoitin pari kuukautta sitten siitä, kuinka totaalikieltäydyin armeijasta ja siviilipalveluksesta. Luettelin syitä omalle päätökselleni ja alustin sitä miten totaalikieltäytyjälle käytännössä käy. Oheisen setin voi katsastaa tästä linkistä.

Nyt kun päätöksestäni on kulunut muutamia kuukausia, niin on hyvä selventää tilannetta. Miten homma käytännössä etenee ja mitä totaalikieltäytyjä joutuu tämän prosessin aikana käymään läpi? Mikä on lopputulos? Mitä minulle on käynyt?

Ensimmäiseksi kun haluaa totaalikieltäytyä, niin on lähetettävä kirje joko siviilikeskukseen tai armeijaan. Kirjeessä on ilmoitettava, että aikoo totaalikieltäytyä koko toiminnasta. Perään on myös laitettava oma allekirjoitus, jotta kirje voidaan laskea viralliseksi. Totaalikieltäytymisen perustelut voivat olla lyhyet tai perusteelliset, kunhan vain asia tulee selkeästi ilmaistua.

Lähetetyn kirjeen jälkeen itse byrokraattinen prosessi pääsee lähtemään liikkeelle. Prosessiin sisältyy poliisikuulustelu ja oikeudenkäynti. Prosessin lopputulema on se, että totaalikieltäytyjä määrätään vankeuteen. Vankeusrangaistus suoritetaan joko klassisessa vankilassa tai sitten astetta vapaammassa avovankilassa.

Omalta osaltani kaikki meni normaalisti aina oikeudenkäynnin alkuun asti. Ilmoitin kirjeellä perusteellisesti miksi en osallistu asepalvelukseen ja laitoin tarvittavat allekirjoitukset paperin nurkkaan. Tämän jälkeen minulle soitettiin poliisilaitokselta, jonne kirje oli toimitettu. Poliisilaitoksella todettiin, ettei minun tarvitse edes kuulusteluihin tulla, sillä kieltäytymiseni perusteet olivat niin selkeät. Kiitin, ja jatkoin matkaa seuraavaan pisteeseen eli käräjäoikeuteen.

Jatkettuani matkaa Kilossa sijaitsevaan Espoon käräjäoikeustaloon, niin minulta kysyttiin että haluanko käydä oikeudenkäyntini kirjallisena vai suullisena. Aiemmin minua oli neuvottu aseistakieltäytyjäliitosta, että oikeudenkäynti kannattaa käydä kirjallisena, sillä se on kätevämpää ja nopeampaa. En siis liiemmin miettinyt, vaan päätin ottaa oikeudenkäynnin kirjallisena prosessina. Homma oli ok ja laitoin taas muutamat allekirjoitukset vaadittaviin papereihin. Minulle ilmoitettiin, että oikeudenkäyntini ratkaisut tulevat kirjeitse kotiini.

Prosessi lähti etenemään. Tasaisin väliajoin postiluukustani kolahteli kirjekuoria, jotka tulivat käräjäoikeudesta. Papereista selvisi muun muassa se, että minut oli nyt virallisesti tuomittu vankeuteen. Suhteellisen kylmää, mutta minkäs teet. Ainakin saa tämän alta pois.

Jotain kuitenkin oli tehty oikeudessa väärin. Eräänä päivänä nimittäin luukustani kolahti paperi sisään, jossa ilmoitettiin, että tuomioni on mennyt hovioikeuteen asti. Ihmettelin hetken; eikö tämän pitänyt olla jo ohi? Miksi hovioikeuteen? Mitä ja miksi?

Selvisi nopeasti, ettei mikään ollut todellakaan vielä ohi. Soittelin käräjäoikeuteen ja kyselin, että miksi tuomioni on viety hovioikeuteen asti. Selvisi, että minulta oli unohdettu pyytää jokin tarvittava suostumus kirjallista oikeudenkäyntiä varten. Tuomioni ei olisi ilman tätä suostumusta lainvoimainen. Uskomatonta. Tämän virheen myötä tuomioni täytäntöönpano viivästyy vähintään pari kuukautta, todennäköisesti lähes puolivuotta. Hovioikeus kun ei ole mikään maailman nopein tuomitsija.

Käytännössä hovioikeuteen joutuminen meinaa sitä, etten pääse vankilaan ennen kevättä. Tämä on äärimmäisen anaalista, sillä olin jo suunnitellut vankilaan menemisen tälle syksylle. Olen esimerkiksi kirjoittanut työsopimukseni syksyllä loppuvaksi enkä ole hakenut mihinkään opiskelemaan. Minua neuvottiin aseistakieltäytyjäliitossa alussa näin, joten sen takia olen suunnitellut asiat nykyisenlaisiksi. Ei kukaan osannut ennustaa hovioikeuteen joutumista.

En tietenkään ole luovuttanut. Taistelen edelleenkin sen puolesta, että tuomioni pantaisiin mahdollisimman nopeasti täytäntöön. Haluan tämän paskan mahdollisimman nopeasti alta pois, enkä halua menettää ensi kevättä tai kesää vankilassa. Homma ei kuitenkaan ole niin yksinkertaista. Kukaan ei tunnu pystyvän auttamaan minua; aseistakieltäytyjäliitossa levitellään käsiä, käräjäoikeudessa ei osata auttaa, eivätkä edes lakimiehetkään tiedä mitä sanoa. Kuulemma hovioikeuden toimintaan on lähes mahdotonta vaikuttaa. Yksi mahdollisuus olisi hakea valtiolta korvauksia tästä virheestä, mutta se maksaisi rahaa eikä todennäköisesti edes onnistuisi. Kiitokset kuitenkin aseistakieltäytyjäliitolle, joka on sentään edes yrittänyt tehdä parhaansa puolestani. Harmi vain, ettei avusta ole ollut käytännössä mitään hyötyä.

Pohjalla siis ollaan. Valtio pyörittelee allekirjoittanutta pyramidin pohjalla ja latoo niskaan vielä kylmää majoneesia. Melko sairas tunne, kun edes vankilaan ei pääse inhimillisessä ajassa. Kaikista sairainta on kuitenkin tämä byrokraattinen pelleily, jossa ei ole päätä eikä häntää. Vai kuulostaako tämä kaikki tervejärkiseltä? Aivan, ei todellakaan.

En tiedä. On tämä vain niin sairasta ja väärin. Nyt kun valtio on napsutellut minulta ensi talven suunnitelmat uusiksi, niin olisi ihan suotavaa, että jotain hyvitystä tulisi. Jos vaikka töitä tarjottaisiin tulevaksi talveksi, niin en panisi ollenkaan pahakseni. Muussa tapauksessa koko valtio voi haistaa minun puolestani pitkän vitun ja naulata itsensä arkkuun jokaisen byrokraattisen nivelen kautta. Muuta en pysty sanomaan.

Huh, huh.