Sairautta, puhdasta sairautta

Norja 22.7.2011. Pommit ovat napsuneet Oslon keskustassa, sekasorto on vallannut kaupungin. Kuolonuhreja on 7 ja haavoittuneita vielä enemmän. Räjähdyspaikka on kuin sodan jäljiltä. Norjan poliisi tietää kertoa, että kyseessä on terrori-isku.

Pari tuntia tästä ja Norjan Utöyan saarella alkaa myös todellinen verilöyly. Äärioikeistolainen Anders Behring Breivik ottaa aseensa esiin ja teurastaa päälle 80 työväenpuolueen leirillä ollutta nuorta. Hän itkee, nauraa ja huutaa voitonhuutoja. Ihmiset eivät ole uskoa tapahtunutta todeksi.

”Sairasta. Kuvottavaa. Oksettavaa. Uskomatonta. Järjenvastaista. Ahdistavaa. Äärettömän surullista.”

On vaikea käsittää, että miten tällaista voi edes tapahtua. Miten joku ihminen voi olla niin kylmä, että pystyy tappamaan ihmisiä tällä tavalla? Miten ihminen voi olla niin sairas, että ryhtyy teurastamaan viattomia ihmisiä kuin karjaa? Miten ihminen pystyy noin vain lopettamaan lähes sadan nuoren elämän, pelkkiä sormia napsauttamalla? Miten tällaiseen tilanteeseen voidaan edes päätyä? Miten? Miksi?

On lähes mahdotonta yrittää samaistua kuolleiden nuorien tilanteeseen. Olet lähdössä viettämään pitkään odotettua leiriä ystäviesi kanssa. Käsilläsi on yksi kesän hienoimmista ja jännittävimmistä hetkistä, kun pääset tapaamaan uusia samanhenkisiä nuoria. Ja juuri kun olet saapumassa saarelle, niin pieni jännityksen poikanenkin alkaa kadota; tästähän tulee oikeasti hauskaa.

Yhtäkkiä taivas kuitenkin synkkenee. Tulee tieto, että Oslossa on räjäytetty pommi. Epäuskoinen tunnelma alkaa kyteä; miten Oslossa on voinut tapahtua tällaista? Leirillesi saapuu poliisin pukeutunut mies rauhoittelemaan tilannetta. Aivan rauhoittelemaan, mitään hätää ei ole.

Vain muutama minuutti tästä ja elämäsi lanka alkaa palaa molemmista päistä. Yhtäkkiä tämä poliisin pukeutunut mies avaa tulen, ryhtyen ampumaan leiriläisiä. Näet kuinka kavereitasi lahdataan nenäsi edessä. Voit lähes haistaa kuoleman. Mitään ei ole tehtävissä. Juokset henkesi edestä pakoon. Näet rannan, jonne epätoivoisesti yrität päästä karkuun. Lopulta kun olet jo pääsemässä perille turvaan, niin luoti napsahtaa takaraivoosi. Kaadut, etkä enää ikinä nouse. Elämäsi on ohi, elämäsi on lopullisesti ohi. Et ole tehnyt mitään väärää, mutta silti sinut on tapettu. Leirillä, jonka piti olla yhtä turvallinen kuin elämäsi kotona.

Sairautta, puhdasta sairautta.

Tämä teurastaja, joka lahtasi nuoret, oli myös Oslon pommi-iskun takana. Hän on alustavien tietojen mukaan äärioikeistolainen ja äärikristitty, norjalainen Anders Behring Breivik. Ei ääri-islamistiterroristi, vaikka Yhdysvalloissa näin ehdittiinkin jo yllättäen tiedottaakin.

Mitä tästä kaikesta pitäisi edes ajatella, mitä pitäisi tuntea? En osaa tarkemmin sanoa, mutta itse olen ainakin helvetin vihainen Breivikille ja samalla surullinen norjalaisten nuorien puolesta. Näin ei vain yksinkertaisesti saisi käydä. Tällaista ei saisi tapahtua. Ei Skandinaviassa, ei missään päin maailmaa.

Entä mitä tällaisen jälkeen pitäisi tehdä? Käytännössä tällaisen shokin jälkeen ei voida välittömästi tehdä yhtään mitään isoa. Ainoastaan voidaan tuntea surua ja pysähtyä hetkeksi miettimään nykyistä elämäämme. Voidaan miettiä sitä, että mihin tämä yhteiskunta on mennyt. Mihin ollaan tultu, kun omat kansalaiset tappavat toisiaan ilmekään värähtämättä.

Ennen olisin saattanut linkolamaisesti vain kohauttaa olkapäitäni tällaisen tapahtuman sattuessa. ”Maailmassa on isompiakin ongelmia, ei tällainen muuta loppupeleissä yhtään mitään. Lopputulema on joka tapauksessa sama”. En tiedä, mutta ehkä olen tullut pehmeämmäksi. Vaikka maailmassa onkin isompia ongelmia kuten liikalisääntyminen ja luonnonraiskuu, niin kyllä tällaiset tapahtumat ovat silti helvetin vakavia juttuja. Ei ole todellakaan normaalia, että oman kulttuurin sisällä syntyy tällaisia ihmisiä, joiden vintti on aivan pimeänä. Ei ole todellakaan ihan sama, jos jossain päin maailmaa ihmiset tappavat toisiaan silmissään pedon kylmä katse.

Ja tosiaan, Norjan ampujan vintti oli pimeänä. On päivänselvää ettei kukaan tervejärkinen ihminen halua tappaa yhtään ketään. Aina kun tapahtuu jotain tällaista, niin taustalla on todella vakavia ongelmia. Aivan kuten Suomessa aikoinaan, silloin Pekka-Ericin ja Matti Saaren elämät olivat olleet hyvin kovaa ja sietämätöntä kiusausta. Pekka ja Matti olivat molemmat muun muassa koulukiusattuja ja syrjittyjä ihmisiä. Toki, ei rujo menneisyys oikeuta kenenkään tappamista, mutta toisaalta, eipä tällaiset flippaamiset loppupeleissä hirveästi edes yllätä. Karu on nykyinen maailma.

Vaikka tällä hetkellä ihmisillä on viha pinnassa ja kosto mielessä, niin silti pitäisi nähdä pidemmälle. Pitää yrittää nähdä pintaa syvemmälle, pitää yrittää nähdä tapahtuneen todelliset syyt. Ei voida mennä kliseisten selitysten taakse ”no se oli vain joku yksittäinen hullu” tai ”ei näille voida tehdä mitään”. On pyrittävä ymmärtämään, että minkä takia meidän nykyinen järjestelmä tekee ihmisistä tämänlaisia. Onhan Anderskin kuitenkin ihminen siinä missä muutkin. Lihaa ja verta, aivan kuten sinäkin.

Tällaisen katastrofin jälkeen voitaisiin esimerkiksi miettiä, että miten voidaan luoda yhteiskunta jossa ei tapahdu nykyisenlaista syrjintää ja erakoitumista. Miten pystytään saamaan jokaisesta ihmisestä se potentiaali irti, mitä kullakin on annettavana. Miten lisätään onnellisuutta ja vapauden tunnetta maailmassa. Miten saadaan luotoa olosuhteet, jossa ei haluta jättää ketään yksin. Miten saadaan lisättyä kollektiivisuutta.

Ja sitä paitsi, mitä se edes auttaa jos tämäkin ongelma vain kuitataan Anders Behring Breivikia rankaisemalla? Auttaako se, että Breivikille tuomitaan kuolemanrangaistus ja pannaan hänet roikkumaan hirteen? Loppuen lopuksi se on ihan sama vaikka Breivik lähetettäisiin kidutusleirille, mikään ei kuitenkaan tuo uhreja takaisin. Eikä rangaistus estä tällaisia tapahtumia jatkossakaan. Jos ihminen on henkisesti sairas, niin silloin voi tapahtua ihan mitä tahansa. Oli lainsäädäntö sitten minkälainen hyvänsä.

Itse olen tavallaan menettänyt jo toivoni nyky-yhteiskuntaa kohtaan. Tuntuu, että nykyään millään ei ole enää mitään merkitystä. Ihmiset ovat hylänneet luovan ajattelun ja pujottaneet aivonsa narikkaan. Me massat vedämme euronkuvat silmissä eteenpäin, puskien samoilla silmillä päivästä toiseen. Yksilöllisyyttä korostetaan, mutta yhteisöllisyyttä ei. Samaan aikaan kun etiikka on kadonnut, on myös luonto raiskattu lähes viimeistä pavunvartta myöten. Isot maat Yhdysvaltojen johdolla pumppaavat luonnonvarat köyhiltä mailta ”terrorismin kitkennän” siivellä. Länsimaiset ruokakaupat on täytetty ruualla, jossa on enemmän lisäaineita kuin raaka-aineita. Jopa urheilu on liattu bisneksellä. Kaikki on vain kuplassa elämistä. Ja kun silmät avaa, on todellisuus yhtä hirveä kuin pahimmissa painajaisissa. Aivan kuten tänään.

Silti, oli maailma minkälainen tahansa. Olen silti äärimmäisen surullinen norjalaisten puolesta. Rauha sieluillenne. Rest in peace. Toivottavasti me ihmiset pystymme ottamaan oppia tällaisesta ja vältämme tällaiset karmeudet tulevaisuudessa. Muuta en toivo.